Avainsana-arkisto: perinnebiotooppi

Lehmiä

Perinnebiotooppipäivä (webinaari) 3.12.2020

Järjestimme keväälle suunnitellun – koronatilanteen vuoksi sittemmin perutun – perinnebiotooppipäivän webinaarina joulukuun alussa. Päivän tavoitteena oli välittää ajankohtaista tietoa perinnebiotooppien lukuisista hyödyistä ja arvoista, niiden hoitoon saatavilla olevista rahoitusvaihtoehdoista ja perinnebiotooppien hoidon suunnittelusta ja hoidosta käytännössä. Alla linkit päivän aikana nähtyihin esityksiin.

Janne Heliölä (SYKE) – Perinnebiotooppien monet arvot ja hyödyt

Leena Aarikka (V-S ELY) – Ympäristösopimukset

Eriika Lundström (maatilaneuvoja) – Hoitosuunnitelman laadinta ja hoitopäiväkirjanpito

Tässä myös Eriikan välittämät lomakepohjat Hoitosuunnitelma (.docx) ja Hoitopäiväkirjanpito (.xls).

Katja Sikka (SikkaTalu) – Tuottajan kokemuksia perinnebiotooppien hoidosta

Liina Salonen (V-S ELY) – Perinnebiotoopit Helmi –elinympäristöohjelmassa

Monipuolisten esitysten lisäksi yleisö osallistui keskusteluun kiitettävän aktiivisesti ja keskustelu täydensi esityksissä kuultua asiaa entisestään.

Henttula ja SikkaTalu 28.6.2019

Kävimme kesäkuun viimeisenä perjantaina noin kymmenen hengen voimin tutustumassa saariston luomukotieläintuotantoon; Henttulan luomutilaan Velkualla ja SikkaTaluun Rymättylässä.

Henttula luomussa jo 90-luvulta

Aamupäivällä saavuimme Henttulaan ja aloitimme päivän pullakahveilla. Elina kertoi samalla tilastaan. Henttula on Elinan sukutila, joka on ollut saman suvun hallussa jo vuodesta 1544 ja jota Elina on viljellyt vuodesta 2005. Tilan siirsi luomuun Elinan isä Heikki jo 1990-luvun alussa. Tällöin tilalla tuotettiin monipuolisesti lypsykarjan lisäksi mm. perunaa, lanttua, porkkanaa ja pienessä määrin kasvihuonevihanneksia. Tilalla oli myös oma tilamyymälä.

Elina meni syksyllä 2000 opiskelemaan agrologikouluun Hyvinkäälle, kun ei kertomansa mukaan keksinyt muutakaan. Tällöin hän ei vielä ollut varma haluaako jatkaa tilan viljelyä vai ei. Samoihin aikoihin Henttulassa oltiin siirtymässä emolehmätuotantoon kun vanha parsinavetta paloi. Palossa menehtyi myös lähes koko karja.

Palon jälkeen Elinan piti päättää, haluaako hän jatkaa tilan pitoa vai tehdä jotain muuta. Hyvinkäällä oli hyvä opetus, Elina tapasi muita nuoria tilallisia ja kypsyi päätös jatkaa kotitilaa. Karjanpito piti kuitenkin aloittaa alusta. Henttulaan rakennettiin nopealla aikataululla uusi navetta ja vuonna 2001 Elina kävi Sukevasta 12-13 suomenkarjan hiehoa. Tilakaupat hän teki vuonna 2005.

Keskittyminen lypsylehmiin

Viljelyssään Elina on karsinut tilan toimintoja ja keskittynyt maidontuotantoon ja suomenkarjaan. Avomaanvihannesviljelyn hän lopetti luomuvihannesten hyvästä kysynnästä huolimatta, koska yhden ihmisen aika ei riitä liian moneen (puoliso käy töissä tilan ulkopuolella) ja vihanneslohkot oli aina viljelykierron vuoksi sijoitettu parhaiden nurmilohkojen keskelle, mikä häiritsi rehun tekoa.

Tilalla tuotetaan luomumaitoa, joka valitettavasti menee meijeriin tavanomaisena. Lähellä ei ole muita luomumaitotiloja, jotta keräily voitaisiin järjestää. On myös ollut puhetta, että luomumaitomarkkinat eivät vetäisi. Toisaalta esimerkiksi vuosina 2007-2008 oli maidosta pulaa, Valion juustola seisoi raaka-aineen puutteen vuoksi ja tuottajia kannustettiin lisäämään tuotantoa. Mainitusta maitopulasta ei mennyt kuin puoli vuotta, jonka jälkeen maidon hinta laski.

Osta vain kotimaisia maitotuotteita

Elinan sanoin: ”Jos kaikki kuluttajat ostaisivat kotimaista, tilanne olisi huomattavasti parempi”. Kuluttajana hyvä mahdollisuus tukea kotimaista ja kestävää tuotantoa on ostaa vain kotimaisesta maidosta valmistettuja luomutuotteita. Pakkauksista kannattaa tutkia tarkkaan maidon alkuperä. Markkinoilla on yllättävän paljon mielikuvaltaan kotimaisia maitotuotteita, jotka tosiasiassa valmistetaan ulkomailla.  

Pienissä määrin Elinalla on myös raakamaidon suoramyyntiä asiakkaiden omiin astioihin. Elinalla ei ole paloa maidon jatkojalostukseen, koska tila työllistää nykyisellään täysin. Talvisin navettaan mennään aamulypsylle 5.45 ja iltalypsy loppuu 18.30. Kesäisin tilalla on Elinan lisäksi 1-2 alan harjoittelijaa töissä.

Pääosin suomenkarjaa

Tilan karja koostuu pääosin suomenkarjasta; yksi kyyttö, kolme lapinlehmää ja 12 länsisuomenkarjaa. Lisäksi tilalla on muutama friisiläinen ja ayrshire. Yksi friisiläisistä on perua ajalta ennen navettapaloa eikä Elina halua luopua siitä. Lypsäviä on kaikkiaan hiukan alle 20, nuorkarjaa hiukan yli.

Enni Henttula (keskellä) esittelemässä Ronja -vasikkaa vierailijoille

Suomenkarjan sonnivasikat eivät kelpaa välitykseen, koska lihakasvattajat eivät niitä pienen koon ja hitaan kasvun vuoksi kelpuuta. Sonnit kuohitaan, kasvatetaan teurasikään tilalla ja häränliha myydään pääosin suoraan tilalta vakioasiakkaille luomuna. Lihan myynnissä on paljon paperityötä ennen ja jälkeen teurastuksen, mieluiten Elina keskittyisi vain viljelyyn ja antaisi muiden hoitaa myyntityön. Osan eläimistä Elina myy naapureille, missä eläimet ylläpitävät perinnebiotooppilaidunta ennen lihoiksi päätymistä.

Keskimääräinen maidontuotto on Henttulassa noin 6-7 tonnia lehmää kohti. Erot karjassa on valtavat; kyyttö lypsää alle 4 tonnia, lapinlehmät 4-5 tonnia, länsisuomenkarja 6-9 tonnia ja friisiläiset jopa 13 tonnia. Myös rehun syönnissä on eroja; lapparit haluavat matalan D-arvon rehua. Ne saattavat välillä syödä olkea vaikka olisi parempaakin rehua tarjolla.

Karja syö pääosin säilörehua tilan pelloilta, joita Elinalla on viljelyssä 32,5 hehtaaria. Lisäksi lehmille syötetään väkirehua – mm. viljaa ja härkäpapua läheiseltä luomutilalta, luomurypsiä myssyfarmilta ja luomumaituria. Kesäisin lehmät myös laiduntavat tilan lähipelloilla.

Nurmipainotteinen viljelykierto ja monipuoliset nurmet

Elinan viljelykierto on pääpiirteittäin seuraava: apilanurmi 4-5 vuotta – vilja – nurmen perustus suojaviljaan ja kokoviljasäilörehun teko. Tosin yhdellä lohkolla on esimerkiksi hyvin kasvava 8 vuotta sitten kylvetty rehumailanen, jonka seassa kasvaa montaa eri heinäkasvia. Elina on ajatellut että mitä sitä suotta kyntämään hyvin kasvavaa nurmea.

Kävimme katsomassa lohkoa, jossa oli tänä keväänä kylvetty kevätruisvehnä, ruisvirna ja Naturcomin Retu-kuohkeuttava rehuseos. Lohko oli kylvetty 25.4. ja sato näytti runsaalta. Korjuu oli tapahtumassa lähiaikoina. Ensimmäinen nurmisato tilan pelloilta oli jo korjattu ennen juhannusta. Satoa tuli noin 10-11, parhailta lohkoilta 13-14 paalia hehtaarilta.

Elina (vasemmalla) kertomassa rehuviljelyn kokemuksistaan

Alkukesän kuivuus vaikuttaa viljelyyn

Velkualla sataa usein melko vähän kevään ja alkukesän aikaan. Tämän vuoksi Elina ei uskalla myöhästää kylvöjä ja savimailla oikea muokkausaika on lyhyt. Usein kestää vain pari päivää kun pelto kuivuu liian märästä liian kuivaksi. Virna kylvöseoksissa on hyvä tukahduttamaan rikkakasveja kuten savikkaa ja juolavehnää. Rehuvirna on lehmille maittavampi, mutta ruisvirnalla on syvemmät juuret ja se kasvaa paremmin vähillä sateilla.

Lanta kompostoidaan

Henttulassa navetassa käytetään turvetta kuivikkeena. Lantakäytävä tyhjennetään Avantilla kesällä noin kerran ja talvella noin kaksi kertaa viikossa. Lanta (sonta ja virtsa kuivikkeineen) laitetaan navetassa olevaan jatkuvatoimiseen rumpukompostoriin. Mikäli lanta on kovin märkää, sekaan lisätään olkea. Kompostori toimii kesällä kivasti, kovilla pakkasilla se voi jäätyä.

Kompostointi tuhoaa rikkakasvien siemeniä, taudinaiheuttajat kuolevat, lannan haju vähenee ja ravinteet muuttuvat kasveille käyttökelpoisempaan muotoon. Kompostorista lanta kulkee ruuvilla ulos lantalaan, jossa palaminen jatkuu kasassa. Valmis komposti on melko tasalaatuista ja lantala tyhjennetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Lantaa käytetään lannoitteena omien peltojen lisäksi läheisellä kasvintuotantotilalla, josta myös osa rehusta tulee ja läheisellä luomupuutarhaviljelmällä.

Arvokasta työtä luonnon monimuotoisuuden puolesta

Nautakarjatalous on viime aikoina ollut paljon pinnalla eläintuotannon kasvihuonekaasupäästöjen vuoksi. On helppoa leimata maito- ja naudanlihatuotteet ilmastolle haitallisiksi tuotteiksi. Joskus nostetaan esiin karjatalous uhkana luonnon monimuotoisuudelle viitaten vaikkapa sademetsien hävittämiseen rehusoijapeltojen tieltä.

On varmasti totta, että eläinperäisten tuotteiden kulutustasoa olisi hyvä alentaa suomalaisesta keskiarvosta. Vielä tärkeämpää olisi mielestäni tehdä ero eläintuotteen ja eläintuotteen välille ja suunnata kulutus niihin tuotteisiin, joiden positiiviset vaikutukset ovat merkittäviä.

Karjatalous monimuotoisuuden turvaajana

Viimeisen sadan vuoden aikana perinnebiotooppien määrä on romahtanut alle prosenttiin ja useimmat perinnebiotoopit ovat uhanalaisia.  Kasvi- ja eläinlajistoltaan perinnebiotoopit ovat monipuolisimpia luontotyyppejämme, ja siksi niiden taantuminen on vakava ongelma.

Luomukarja on mitä parhain tapa ylläpitää perinnebiotooppeja ja siten turvata luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Mitä enemmän rehu ja muut tuotantopanokset ovat paikallisia tai lähialueilta peräisin, sitä vähemmän tuotantoon kätkeytyy muualle ulkoistettuja haittavaikutuksia, kuten vaikkapa tuontisoijaan perustuvassa eläintuotannossa sademetsien hävittämistä ja siten monimuotoisuudenkin köyhdyttämistä.

Luomukarjataloudella lienee myös positiivisia paikallisia vaikutuksia viime aikoina paljon puhuttaneisiin hyönteisten ja lintujen määrän vähentymiseen. Alkuperäisrotujen kasvattaminen on itsessään teko geneettisen monimuotoisuuden ja kulttuurimaiseman puolesta ja siten myös paikallisen kulttuurin toivottavaa ja kestävää jatkumoa.

Itse uskon, että perinteiset tuotantomuodot (kuten suomenkarjaan perustuva luomukarjatalous) on ruuantuotannon resilienssin kannalta tärkeätä toimintaa. Mikäli ruoantuotanto perustuu suurelta osin muualta tuotaviin ostopanoksiin tai optimaalisiin kasvuoloihin sopeutuneisiin eläinrotuihin tai kasvilajikkeisiin, sitä herkempi se on esimerkiksi globaaleille markkinoiden häiriöille tai vaikkapa ilmastonmuutoksen myötä yleistyville poikkeuksellisille sääoloille.

SikkaTalussa lypsetään lampaita

Henttulasta siirryimme toiselle saaristossa sijaitsevalle luomukotieläintilalle. Matkalla pysähdyimme ensin runsaasti luomu- ja lähituotteita (mm. Henttulan lihaa & SikkaTalun maitotuotteita) myyvään Livonsaaren osuuskauppaan lähiruokalounaalle. Lounaan ja kahvien jälkeen matka jatkui kohti Rymättylää.

Rymättylässä vierailukohteenamme oli lammastila SikkaTalu. Tilaa pyörittävät Alar ja Katja Sikka. He tapasivat 1992 Vehmaan maamieskoulussa, olivat sen jälkeen muualla opiskelemassa ja töissä ja aloittivat tilanpidon vuonna 2006. Luomuun pellot siirrettiin 2008 ja eläimet muutaman vuoden päästä tästä. Katja kertoi, että luomuun siirtymisen vaikeus oli ainoastaan siinä, että alkoi käyttää lampailla eri rehukauran toimittajaa ja lisäsi vähän ikkunoita entiseen sikalaan rakennettuun lampolaan.

Katja Sikka (keskellä) kertoo SikkaTalun toiminnasta

Katja kertoi, että jonkinlainen luomumyönteisyys on heillä ollut aina läsnä. Esimerkiksi jo Vehmaan kouluaikojen harjoittelupäiväkirjassa hän kritisoi häkkikanojen oloja ja on samoin kummastellut kielenkäytön muuttumista vuosien saatossa; aluksi puhuttiin myrkyistä, sitten torjunta-aineista ja nykyään käytössä onkin termi kasvinsuojeluaine.

Monipuolinen elinkeino

SikkaTalussa on kokeiltu vuosien saatossa monenlaisia elinkeinoja. Katja mainitsi tilan alkutaipaleelta mm. pässinpapanalannoitteen kehitystyön, ponit ja lihakanit. Nykyisin toiminta on jalostunut ja keskittynyt kolmeen ydinalueeseen: lammastuotteiden suoramyyntiin, perinnebiotooppien hoitoon ja tutkimukseen.

Aluksi tilalla oli vain ahvenanmaanlampaita, joiden teuraspaino on pieni, minkä vuoksi he alkoivat myydä tuotteitaan suoraan kuluttajille. Myöhemmin tilalle on hankittu myös itäfriisiläistä maitolammasta, tehty tuotekehitystyötä ja alettu jalostaa lampaanmaidosta jugurttia ja jäätelöä. Jugurtti on juuri päässyt valtakunnalliseen jakeluun Keskon kautta. Uuhia toimitetaan myös tutkimustyöhön Turun ja Oulun yliopistoille.

Tilalla on peltoa noin 80 hehtaaria, joista osa on Lapilansaaressa. Perinnebiotooppeja lampaiden hoidettavana on noin 35 ha. Laidunkausi kestää n. 5-6 kuukautta ja talvirehu korjataan mantereella sijaitsevilta noin 40 ha pelloilta. Uuhia on 100-150, joista friisiläisiä n. 30 ja pässejä 13 kpl. 60 uuhta karitsoi vuosittain. 100 uuhta on Raisionlahden ympäristössä ympäristönhoitotöissä. Valvonta vie runsaasti aikaa, koska lampaat ovat etäällä tilasta, mutta valvonnassa on apuna tuttuja paimenkoiraharrastajia.

Lypsy eläinten ehdoilla ja jatkojalostus tilalla

Katjan mielestä lampaanmaito on kiinnostava ja ihana tuote. Siinä on tuplarasva ja enemmän kuiva-ainetta kuin lehmänmaidossa. Jos esimerkiksi goudaa valmistaa lehmän tai vuohen maidosta, tarvitsee kiloon juustoa noin 10 litraa maitoa. Friisiläislampaan maitoa tarvitaan 7 litraa, ahvenanmaanlampaan maitoa riittää 5 litraa kiloon juustoa.

SikkaTalussa karitsat saavat juoda emojensa maitoa alkukauden runsaimman maidontuoton ajan ja lypsy aloitetaan vasta 2 kk kuluttua karitsoinnista. Lampaat lypsetään kaksi kertaa vuorokaudessa, kahdeksalta ja kuudelta. Friisiläiset vaativat kaksi lypsyä ja ahvenanmaanlampaallakin se lisää maidontuottoa noin 30 %.

Tilalle on hankittu vuohien lypsypöytä ja vanha lypsykone. 20 lampaan lypsy kestää noin vartin (itse lypsy) ja kaikkine oheistöineen siihen menee noin tunti. Tavoitteena on saada eläinmäärää kasvatettua siten, että lypsypöydän saisi täyteen (35 lypsylammasta). Lampaanmaito kestää pakastuksen ja osa maidosta pakastetaan myöhemmin jalostettavaksi.

Lampolan liukuovea koristaa iso kuva ahvenanmaanlampaista

Laadukkaita tuotteita ja perinnebiotooppien hoitoa

Lampolaan on tehty elintarvikehuoneisto ja hankittu tarvittavat laitteet maidon jalostusta varten. SikkaTalussa on valmistettu jäätelöä vuodesta 2015 ja jugurttia vuodesta 2016 Utu-tuotemerkillä. Lampaanmaito sopii molempiin erinomaisesti. Maidon voi käyttää tuotteisiin kokonaan eikä lisäaineita tarvita.

Ahvenanmaanlampaan teurasikä vaihtelee 6-12 kk välillä ja ruhopaino on yleensä noin 15 kg, hyvässä tapauksessa 18-19 kg. Risteytykset kasvavat nopeammin ja isommiksi. Lihan suoramyynnin lisäksi tilalla on yhteistyötä turkulaisen ravintola Gunnarin kanssa.

Ravintola ostaa aina kerralla kokonaisen ruhon ja käyttää sen kokonaan annoksissaan. Mielestäni tämä käytäntö kuulostaa tuottajan näkökulmasta hyvin toimivalta ja toivoisin käytännön yleistyvän muidenkin ammattikeittiöiden osalta. Ravintola myös mainitsee lihan alkuperän ruokalistallaan ja saa täten lisäarvoa valmistamalleen ruoalle.

Vierailu metsälaitumella

Tilavierailun lopuksi kävimme katsomassa lampaita läheisellä metsälaitumella. Laitumella näimme myös perinteisiä rehuksi lehdestettyjä koivuja. Osaa koivuista hyödynnettiin sienten kasvatukseen ennen niiden raivausta ja alueen koivuihin olikin ympätty pakuria. Laitumella kasvoi myös harvinainen suippuorapihlaja.

Katja kertoi heidän ensin kokeilleen puuston raivausta laitumelta tekemällä itse metsätöitä talviaikaan. Se oli työlästä työsaavutukseen ja laidunten pinta-aloihin nähden. Katjalla oli ollut ennakkoluuloja koneellista puunkorjuuta kohtaan, mutta he olivat löytäneet hyvän urakoitsijan, joka osasi harventaa laidunalueen puustoa toiveiden mukaisesti ja Katja suosittelikin osaavien koneurakoitsijoiden käyttöä laiduntenkin hoitohakkuissa.

Päivän päätteeksi pääsimme myös maistamaan Utu-jäätelöä. Tarjolla oli vanilja- ja suklaajäätelöä. Söin tietenkin molempia, vaikka tiukkaa teki. Suu olisi syönyt enemmänkin, mutta vatsa ei vetänyt. Täytyy siis mainostaa, että jäätelöt olivat paitsi maukkaita, varsin täyttäviä.

Kiitokset kiinnostavista tilaesittelyistä Elinalle Henttulaan ja Katjalle SikkaTaluun kaikkien osallistujien puolesta!