Kuulumisia luomutarkastukselta
Luomutuotannossa valvonta on merkittävässä osassa tuotettaessa erikoistuotteita, joiden alkuperästä halutaan varmistua. Pääsinkin seuraamaan kahden kotieläintilan luomutarkastukselle. Päivän tiloilla kasvoi niin […]
Luomutuotannossa valvonta on merkittävässä osassa tuotettaessa erikoistuotteita, joiden alkuperästä halutaan varmistua. Pääsinkin seuraamaan kahden kotieläintilan luomutarkastukselle. Päivän tiloilla kasvoi niin […]
Luonnonvarakeskus järjesti Jokioisilla jo perinteeksi muodostuneen erikoiskasvien tutkimuspäivän. Tällä kertaa teemana oli ”Palkokasveja pellon parhaaksi ja pataan”. Teeman mukaisesti paikalla
Kävimme kesäkuun viimeisenä perjantaina noin kymmenen hengen voimin tutustumassa saariston luomukotieläintuotantoon; Henttulan luomutilaan Velkualla ja SikkaTaluun Rymättylässä. Henttula luomussa jo
Luomumpi Varsinais-Suomi ja Uutta kasvua luomusta – osaamisella kannattavuutta Satakuntaan -hankkeet järjestivät opintoretken jatkojalostusteemalla Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntien alueilla sijaitseviin
Elokuisena keskiviikkoaamuna starttasi pikkubussi täynnä Luomumpi Varsinais-Suomi –hankkeen parissa työskentelevää Livian, ProAgria Länsi-Suomen ja Axxell Brusabyn henkilöstöä ja kuljetti matkustajansa
Rainingon luomutilalla tähdätään laadukkaaseen lopputuotteeseen Helteisenä tiistaina 17.7. teimme noin 10 hengen voimin erikoiskasviretken kolmelle erilaiselle ja erittäin mielenkiintoiselle varsinaissuomalaiselle