Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2019

Yritysvierailu 9.4.2019: Munax oy ja Ulkonax oy

Vierailimme huhtikuun alkupuolella Laitilassa tutustumassa Munax oy:n toimintaan ja samalla pääsimme tutustumaan Ulkonax oy:n ulkokanalaan ja -kanoihin. Munaxin toiminnasta meille kertoi markkinointi- ja viestintäjohtaja Lisa Savola sekä osakas – johtaja ja luomumunien tuottaja Juha Venno. Ulkonaxin toimintaa esitteli Juhani Torikka.

Yleisöpäiviä kananmunantuotannosta tiedottamiseen

Vierailun aluksi Juhani kuljetti meidät Munaxin pihasta autenttisella Los Angelesista tuodulla koulubussilla (nykyisin munabussi) lähellä sijaitsevaan Ulkonaxin ulkokanalaan. Bussi on hankittu tutustujien kuljettamiseen pakkaamolta kanalaan Munaxin järjestäminä yleisöpäivinä. Yleisöpäiviä järjestetään tiedotustarkoituksessa, koska monikaan kuluttaja ei nykyisin tunne kananmunantuotantoa.

Ulkonaxin kanat pääsevät laiduntamaan vuoden ympäri

Juhani otti vetovastuun kotitilastaan noin 1,5 vuotta sitten. Samoihin aikoihin hän perusti Ulkonax oy:n Topi Oikarin kanssa. Toiminta on ollut ripeätä: Yritys perustettiin kesäkuussa ja kanala oli toiminnassa jo tammikuussa. Kanalassa on viisi osastoa ja noin 25 000 kanaa ja kanalan toiminta on täysin automatisoitu. Tavallisesti kanalan hoitoon riittääkin yhden ihmisen työpanos.

Munax oy toi ulkokanat Suomeen vuonna 2013. Nykyisin ulkokanoja on Suomessa noin 2 % kaikista kanoista. Ulkonaxin kanat ovat Nick Chick -rotuisia ja niillä on pääsy ulkotarhaan läpi vuoden. Kylmällä ilmalla ulkoilua helpottaa kanalan seinustalle rakennettu tuuliverkoin suojattu katos. Juhanin mukaan nokkimista ei kanoilla esiinny ja ne saattavat ulkoilla katoksessa vielä jopa -15 °C lämpötilassa. Syy ulkokananmunien tuottajaksi ryhtymiseen oli Juhanin mukaan kuluttajien kasvava kysyntä ulkokanojen munille. Ulkolaidunta kanoilla on käytettävissään yhteensä noin 12 hehtaaria, mutta käytännössä kanat laiduntavat vain osaa ulkotarhasta. Kanojen syömä gmo-vapaa rehu tulee Agrox oy:ltä Mynämäeltä.

Juhani Torikka ja Juha Venno katselevat Munax oy:n liikevaihdon kehitystä v. 2004 – 2017

Munax maksaa tuottajille reilun hinnan

Ulkonaxin vierailun jälkeen siirryimme Munax oy:n tiloihin kuulemaan yrityksen toiminnasta. Yrityksen perustivat Janne Torikka, Hannu Majander ja Juha Venno vuonna 2003. Yhtenä syynä oli kananmunien huono tuottajahinta ja tahto lähteä kehittämään kananmunasta uusia heti valmiita tuotteita. Juha Vennon mukaan tuottajan kuuluu saada se raha mikä hänelle kuuluu ja Munax maksaakin noin 50 sopimustuottajaperheelleen alan parasta tuottajahintaa. Yrityksen munamyynnistä saama raha palautuukin kokonaisuudessaan suomalaiselle maaseudulle.

Monipuolinen tuotevalikoima

Munaxin tuotevalikoimaan kuuluvat perinteiset- (ns. virikehäkkikananmunat, n. 60% kaikista Suomessa tuotetuista munista, kananmunassa leima 3), vapaan- eli lattia- (31%, leima 2) , ulko- (2%, leima 1) ja luomukananmunat (7%, leima 0). Munia myydään Laitilan kanatarha- ja kaupan omilla tuotemerkeillä. Kananmunia Munaxilla pakataan tällä hetkellä noin 7 miljoonaa kappaletta viikossa.

Noin 20 % tuotannosta jalostetaan. Kananmunajalosteet myydään Laitilan Proegg ja Munax -tuotemerkillä. Tuotteisiin kuuluu mm. munavoi, salaattivalkuainen ja erilaiset proteiinismoothiet. Munax tuottaa myös ammattikeittiötuotteita ja monet suuret ruokatalot käyttävät Munaxin kananmunia ja munatuotteita tuotteissaan.

Munaxin kaksi valkuaispohjaista proteiinismoothieta. Kuva: Munax oy

Tiesitkö tämän kananmunista?

Keskustelimme myös kananmunien säilyvyydestä ja säilytyksestä. Kananmunalle sopii säilytys viileässä tai huoneenlämmössä, mutta lämpötilanvaihtelut eivät tee munalle hyvää. Kananmuniin leimataan tuotantotavan ilmaisevan leiman lisäksi pakkaamisen yhteydessä parasta ennen -päiväys, joka on 28 päivää muninnasta. Ihmettelin havaitsemiani eroja keitetyn munan kuoren irtoamisessa milloin mitenkin ja sain asiantuntijalta vastauksen: kuori irtoaa helpoiten 10 päivää vanhasta munasta ja samoin silloin, kun keitetty muna on jäähdytetty kymmenasteiseksi. Suomalaiset syövät keskimäärin 12,2 kiloa munia vuodessa.

Munaxilla koko munaketju hallussa

Munax työllistää nykyisin noin 90 henkilöä. Juhan mukaan heillä on huippuhenkilökunta ja työsuhteet ovat olleetkin pitkiä. Yrityksen hallussa on koko ketju: oma tuotekehitys, myynti ja markkinointi, laatuosasto ja logistiikka. Viennin osuus on vajaa 20 % liikevaihdosta. Yrityksen sopimustuottajat sijaitsevat noin 100 km säteellä pakkaamosta. Yrityksen oma rekka kuljettaa munat keskusliikkeisiin ja paluukyytinä kerää munat tiloilta.

Muoviset kennot kiertävät pakkaamolta kanaloihin ja takaisin pakkaamoon jätemäärän vähentämiseksi. Eri tyyppiset munat kulkevat erivärisissä kennoissa, jolloin sekaannuksen vaaraa ei ole. Pakkaamon katolla on oma aurinkovoimala tuottamassa energiaa pakkaamon käyttöön. Salmonellanäytteet otetaan päivittäin, jolloin munien salmonellattomuus voidaan varmasti todentaa.

Luomumunille ei kotimaassa nykyistä enempää kysyntää

Luomukanojen määrä on ollut viime vuosina kasvussa ja tällä hetkellä Suomessa on Juha Vennon mukaan noin 300 tuhatta luomukanaa. Juhan mukaan luomumunia tuotetaankin tällä hetkellä kysyntää enemmän. En tullut vierailulla kysyneeksi, tehdäänkö luomumunista jalosteita muiden munien tapaan? Voisin kuvitella, että esimerkiksi terveydestään kiinnostuneet kuluttajat olisivat innokkaita luomumunajalosteiden kuluttajia (ks.esim. https://www.hs.fi/ruoka/art-2000006074314.html). Monessa yhteydessä olen myös kuullut, että elintarvikeviennissä luomustatus on usein ehdoton etu. Ehkä luomumunajalosteiden markkinoita voisi löytyä ulkomailta, mikäli kotimaan kysyntä on vielä vähäistä?