Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2022

Tutkimuspäivä: Peltoviljelyn monipuolistaminen on ilmastotyötä – 18.8.2022 Jokioisilla

Tänä vuonna jo perinteeksi muodostuneen Luke:n (Luonnonvarakeskus) erikoiskasvipäivän teemana oli ilmastokestävyys. Päivää vietettiin helteisissä tunnelmissa koeruutujen vierellä Jokioisilla. Päivää johdatti kokenein ottein Marjo Keskitalo, Luke. Aiheet pyörivät voimakkaasti typensitojakasvien ympärille.

Karoliina Rimhanen (Muru-hanke, Luke) muistutti aluksi ilmastonmuutoksen mahdollisista vaikutuksista kasvintuotannon tulevaisuudessa. Ilmastonmuutoksella on arvioitu olevan sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia suomen maatalouteen. Positiivisina voidaan nähdä uudet kasvilajit ja pidempi kasvukausi, kun taas negatiivisista on tunnistettu mm. markkinoiden heilahtelut ja sään ääri-ilmiöiden yleistyminen. Erityisesti yksipuolinen viljely ja maan kasvukunnon heikkeneminen lisäävät ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Ratkaisuiksi Rimhanen ehdotti muutosjoustavuuden lisäämistä ja monipuolisten markkinakanavien turvaamista. Muutosjoustavuudella hän tarkoitti, että pyritään mm. turvaamaan lajiemonipuolisuutta viljelykierrolla ja riviviljelyllä, lisäämään eri toimijoiden välistä vuoropuhelua, tekemään valintoja, jotka edistävät hiilensidontaa, ravinnekiertoja ja maan kasvukuntoa samalla vähentäen panosten aiheuttamia kuluja ja hyödyntäen ekosysteemipalveluja sekä vähentämään riippuvuutta ulkomaisesta valkuaisrehusta lisäämällä kotimaista valkuaiskasvien viljelyalaa. Monipuolisilla markkinakanavilla pyritään turvaamaan panosten (valkuaisrehun, lääkkeiden ym.) saanti. Lisäksi olisi tärkeää turvata ulkomaisen kausityövoiman saanti. Haasteita tulisi Rimhasen mukaan pohtia myös paikallisesti keskustelun ja tiedonjaon keinon, jotta löydettäisiin ratkaisuja.

Marjo Keskitalo ja Karoliina Rimhanen keskustelemassa ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

Ulkomaisen kasviproteiinin merkitys tuli esille myös Sanna Vähämikon (FutureCrops2-hanke, Brahea keskus, TY) puheenvuorossa hänen kertoessaan ruokahuoltopalvelujen näkökulmasta kasviproteiininkäyttöön. Heidän tutkimuksessaan oli selvitetty erikokoisten ruokahuollon palveluntarjoajien tietoisuuttaa ja valintaperusteita kasviproteiinien käytössä. Tutkimus oli toteutettu juuri ennen Ukrainan sodan alkua. Tutkimuksessa kävi ilmi, että pääosin käytetty kasviproteiini on ulkolista (soijaa, linssiä, papuja) käytettynä yleisimmin vegaanisissa ruoissa. Hankintavalintoihin vaikutti erityisesti tuotteen hinta, mutta myös saatavuus halutussa muodossa. Tärkeitä laatutekijöitä olivat gluteenittomuus ja maitoproteiinittomuus. Palveluntarjoajista n. 60 % kuitenkin arvioi, että saattaisi lisätä kotimaisen kasviproteiinin määrää pienemmän hiilijalanjäljen takia.

Kasvustoja erilaisina seoksina

Kevään ja kesän sääolosuhteet olivat koetelleet Jokioisissa kokeita. Osa kokeista oli saanut vesisateen kylvön jälkeen, mikä oli kuorettanut maan pinnan haitaten kasvien taimettumista. Näin oli käynyt mm. yhdellä Marjo Keskitalon esittelemällä FutureCrops2 -kokeella Elonkierrossa. Kokeessa oli tarkoitus testata härkäpavun mahdollista typpihyötyä seoskasvustossa kumppanikasville. Kokeessa oli härkäpavun kumppaneina kaura, hirssi, kamelina, hamppu, kvinoa, tattari ja sinilupiini. Vuonna 2020 koe oli onnistunut hyvin ja LER-luvulla mitattavaa hyötyä oli saatu monilla yhdistelmistä. Erityisesti oli noussut esille härkäpapu-tattari yhdistelmä. Nyt kasvustot olivat kuitenkin heikot huonon alun takia. Härkäpapu ei vaikuta kasvun haasteidensa osalta parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta seoksiin, koska kummankin seoksen kasvin olisi hyvä olla melko varmoja kasvamaan. Esimerkiksi kaura oli vallannut kasvutilan härkäpavulta.

Pirjo Yli-Hemminki (RhizoPhos, Luke) mukaan ulkomailla on kokeissa havaittu, että seoskasvustoissa erilaisten kasvien erilaiset tuottamat juurieritteet voivat edistää fosforin liukoisuutta maassa ja kasvin fosforin ottoa. Hän tutkiikin tätä nyt Suomen olosuhteissa. Kasvit kokeeseen on valittu siten, että niiden pitäisi tukea toistensa kasvua. Maan reservi fosforivarannot on usein niin suuret, ettei yksittäinen kasvukausi välttämättä muuta sitä merkittävästi. Sen sijaan kasvuston ottaman fosforin eroja seuraamalla voidaan päästä ilmiön jäljille. Maaperästä ja juurista voidaan tutkia juurieritteiden vaikutusta. Tämän tutkimuksen tuloksia jäädään vielä odottamaan.

Moni viljelijä on saanut taistella alus- ja kerääjäkasvien viljelyn onnistumisen kanssa. Kun viimein löydät sopivan menetelmän, osuu kohdalle erityisen epäsuotuisa vuosi ja jälleen kasvusto epäonnistuu. Hannu Känkänen (Ikivihreä, Luke) tunnusti vuosien välillä olevan suurta vaihtelua aluskasvien viljelyn onnistumisessa. Toisaalta, oikein hyvin onnistuessaan, aluskasvi voi kasvaa rehevästi ja haitata esimerkiksi sadonkorjuuta tai taistella pääkasvin kanssa resursseista, kuten vedestä. Sopivan aluskasvi-pääkasvi yhdistelmän valintaan vaikuttaakin moni tekijä, kuten kasvuston pituus ja peittävyys, aluskasvin kylvötiheys ja kylvöajankohta. Aluskasvi voi onnistuessaan kuitenkin vähentää rikkojen kasvua syksyllä sadonkorjuun jälkeen, viedä tilan rikoilta pääkasvin epäonnistuessa, sitoa typpeä viimeistään seuraavan satokasvin käyttöön, kuivattaa peltoa märkänä syksynä ja monipuolistaa maan mikrobistoa. Hyödyt voivat siis olla todellisia.

Kiinnostavia uutisia kuultiin myös toiselta Kirsi Raiskion (Luke) ja Marjo Keskitalon esittelemältä FutureCrops2 -kokeelta. Kokeessa oli testissä tattarin kaverina kuusi erilaista palkokasvia, linssi, herne, soija, sinilupiini, kikherne ja härkäpapu. Tattaria pidetään varsin vaatimattomana kasvina ja se kasvoikin hyvin palkokasvien kanssa seoksina. Kiinnostavaa oli, että vuonna 2021 oli onnistuttu saamaan uutena kasvina linssistä satoa. Tänä vuonna uutena kasvina mukaan oli otettu kikherne, joka ainakin vielä vaikutti viihtyvän hyvin kokeella. Nähtäväksi jää, ehtiikö se valmistua ajoissa. Voisivatko linssi ja kikherne paremmin kuivuutta sietävinä kasveina olla tulevaisuuden viljelykasveja myös Suomessa?

Uusia sovellutuksia kasvintuotantoon

Käytetty kasvi, tekstiili ja mahdollinen purete vaikuttavat lopulliseen värjäystulokseen. Purete edistää värin tarttumista tekstiiliin.

BioColour -hankkeen tavoitteena on tutkia luonnonkasvien soveltuvuutta teollisen mittakaavan tekstiilien värjäykseen. Marjo Keskitalon mukaan ajatuksena on, että pystyttäisiin tuottamaan vähemmän haitallisia ja ekologisempia tekstiilivärejä esimerkiksi kasvintuotannon oheistuotteena. Värikasveja voisi kerätä esimerkiksi satokasvin kasvitähteistä tai pahasti rikkojen valtaamilta lohkoilta, jolloin saataisiin taloudellista hyötyä myös pääsadon epäonnistuessa. Testissä ovat mm. siankärsämö, nokkonen, keltamatara, mesiangervo ja ahdekaunokki. Aiemmissa kokeissa on testattu mm. värimorsinkoa, pietaryrttiä ja kultapiiskua. Värjäykseen tarvittava kasvimassa on kuitenkin valtava sillä kasviainesta tarvitaan 1:1 kuiva-ainekiloa tekstiilikiloa kohden.

Toinen kiinnostava tulevaisuuden sovellutus maatalouteen voisi olla nurmirehun hyödyntäminen yksimahaisten valkuaisrehuna. Marketta Rinne (Nurmiproteiini, Luke) kertoi prosessista, jossa nurmirehusta erotetaan neste- ja kuivajae. Nesteeseen jää suuri osa rehun valkuaisesta, kun taas yksimahaisille vaikeasti sulatettava kuitu jää kuivajakeeseen. Nestettä vois olla mahdollista käyttää esim. sikojen valkuaisrehuna liemiruokinnassa. Kuivajae voitaisiin sen sijaan käyttää esimerkiksi biokaasuvoimalan lisäsyötteenä tai rehuksi vähäenergisellä ruokavaliolla oleville lehmille. Prosessiin soveltuu myös säilörehu, jolloin nesteen puristusta voidaan tehdä vuoden ympäri tarpeen mukaan. Kuiva-ainepitoisuuden osalta prosessi voi olla herkkä käytettävästä laitteesta riippuen siten, että sopiva kuiva-ainepitoisuus löytyy todennäköisesti 25-30 % väliltä. Samalla usein viljapainotteinen sikatila voisi saada myös ruokinnallisesta näkökulmasta hyötyä maan rakennetta ja kasvukuntoa edistävistä nurmista.

Voisiko kotimaisen valkuaisrehun tuotannon lisääminen olla mahdollista ja helpompaa tulevaisuudessa?

Matkakertomus – EIP AGRI Conversion to organic farming -workshop

Matkassa: Kati Knuutila ja Satu Paananen 

22.-23.6.2022

Workshopin tavoitteena oli jakaa kokemuksia ja hyviä käytäntöjä luomualan ja luomuun siirtymisen kehittämiseksi sekä löytää yhdessä ratkaisuja alan haasteisiin. Osallistujina oli yli sata luomun kanssa työskentelevää lähes kaikista EU-maista. Mukana oli niin viljelijöitä, tutkijoita, neuvojia, muita alan asiantuntijoita, kuin jakelukanavien, tuottajayhdistysten ja hallinnon edustajia. 

Seinille koottiin päivien aikana erilaisia haasteita, kysymyksiä ja ratkaisuja.

Yhteinen haaste läpi Euroopan tuntuu olevan luomun kysynnän kehittymisen hitaus, mikä taas jarruttaa luomutuotannon kehittymistä ja viljelijöiden innokkuutta siirtyä luomuun. Luomutuotannon houkuttelevuus tavanomaiseen nähden on heikentynyt erityisesti tavanomaisesti tuotettujen tuotteiden nousseiden tuottaja- ja kuluttajahintojen vuoksi myös muualla Euroopassa. Markkinat eivät vedä ja luomutuotteille ei saada kunnon hintaa. 

Keinoja ensimmäiseltä päivältä

Hanketoimintaa käytetään laajalti apuna luomutuotannon kehittämisessä. Hankkeita on suunnattu luomutuottajille, sellaisiksi aikoville, sekä myös tavanomaisille tiloille, jotta he voisivat oppia hyödyntämään luomun parhaita käytäntöjä omassa toiminnassaan.  

Muun muassa Saksan Ala-Saksissa Luonnonmukaisen maatalouden osaamiskeskuksessa (KÖN) toteutettiin FINKA-hanke, jossa luomuviljelijät ja tavanomaiset viljelijät tekivät parityönä, mutta neuvojien ja asiantuntijoiden tuella, yhden kasvukauden tuotannon yhdellä luomuviljelijän lohkolla. Tavoitteena oli löytää yhdessä ratkaisuja maanviljelyn yhteisiin haasteisiin, oppia biodiversiteetin merkityksestä biologisessa rikkatorjunnassa ja kasvinsuojelussa sekä luonnollisten menetelmien tehokkuudesta. Lisäksi tavanomaiset tilat oppivat löytämään ja hyödyntämään luomumenetelmiä paremmin omassa tuotannossaan, ja päinvastoin. Projekti oli menestys ja kaikki halukkaat viljelijät eivät mahtuneet edes mukaan. Hankkeelle on suunniteltu jatkoa tulevaisuudessa ja sen sanomaa on viety eteenpäin muualle Eurooppaan. 

Espanjassa on kehitelty tehokkaan tiedonjaon metodia, ITKEM, jossa pieni joukko ”pioneeriviljelijöitä” omaksuu ja soveltaa asiantuntijoiden ja tutkijoiden avulla tietoa sekä jakaa sitten osaamistaan eteenpäin viljelijäyhteisössä. Metodin hyödyntämisestä on saatu erinomaisia tuloksia, mm.  neuvonnan tehostuminen, kannattavuuden parantuminen, tuotantokustannusten pienentyminen sekä tutkimuksen kehittyminen. 

Thomas Snellman kertomassa REKO-ringistä.

Lisäksi ratkaisuja oli haettu digitalisaatiosta tehostamaan ravinteiden käyttöä ja toimintaa, suomalaisille tutusta REKO-ringistä, sekä luomutuotannon läpinäkyvyyden lisäämisestä alueilla, joilla on epäluottamusta luomutuotantoa kohtaan. Yhteistyön merkitys eri tavoin korostui kaikissa esitelmissä sekä yleisesti päivien aikana.

Kenttäretki pienelle kasvistilalle

Vierailutilan isäntä kertomassa tilan toiminnasta.

Kenttäretkemme suuntautui pienehkölle luomun periaatteita noudattavalla tilalle aivan Firenzen reunalla. Tunnuslukuja: 

Myynti 180 000 €/vuosi 

Viljelyssä 4,5 ha, josta 1 ha vihanneksia, tomaattia, kesäkurpitsaa ym. 

Tilalla 3 työntekijää 

Asiakkaina 100 perhettä sekä paikallisia ravintoloita.  

Tomaatitkin kasvoivat kompostialustalla.

Tilalla oli tavoitteena edistää ravinteiden käyttöä sekä lisätä tuotteiden ravintoarvoja ja terveellisyyttä. Tätä toteutettiin ylläpitämällä maan mikrobiologista aktiivisuutta. Maata ei muokattu, kompostilla tuotiin maahan orgaanista ainesta ja maaperäeliöitä kuten lieroja. Komposti valmistettiin tilalla syntyvistä kasvijätteistä. Korkeamman maan humuspitoisuuden ansiosta kastelun tarve oli pienempi, sillä “humus imee vettä kuin sieni”. Kastelussa kuitenkin käytettiin sekä sadettimia että altakastelua. Altakastelun mukana annettiin levävalmistetta. Viljelykierto tilalla oli 3 vuotta mm. kasvitautien vähentämiseksi. 

Tila toimi pääosin osuuskuntatyyppisesti. Jokainen asiakasperhe maksaa kerran vuodessa ennakkoon tuotteista. Kasvukauden aikana tilalta toimitetaan kullekin tilalle kerran viikossa kasviksia. Lisäksi satoa myytiin paikallisiin ravintoloihin. Italiassa on pitkä kasvukausi ja satoa on mahdollista saada pieneltäkin alalta runsaasti. 

Toisen päivän tapahtumia

Toisena päivänä pohdimme pienryhmissä luomualan kehittämistä neljällä eri osa-alueella: tuotanto, jalostus, jakelukanavat ja markkinointi. Keskusteluissa nousi esille erityisesti tiedon omaksumisen, tiedonjaon ja viestinnän sekä taloudellisen tuen ja yhteistyön merkitys tuotantoketjun eri vaiheissa.  

Tuotannon näkökulmasta haasteina koettiin mm. puutteet tiedossa ja osaamisessa, ilmastolliset haasteet, pienemmät sadot ja maaperään liittyvät haasteet. Tämä heijastui tutkimustarpeisiin, joissa korostui puhtaasti tuotantoon liittyvät haasteet kuten maaperä, kasvitaudit, ravinteiden hyödyntäminen, rikkatorjunta ja ympäristön monimuotoisuus. Toisaalta kehitystarpeiksi havaittiin myös erilaiset yhteistyömallit niin viljelijöiden kuin viljelijän ja neuvojankin välillä sekä ohjeistusten selkeyttäminen.

Logistiikan näkökulmasta paikallismyynti nähtiin ratkaisuna pienille luomutuottajille. Luomutuotteita kuitenkin myydään tavanomaisesti tuotettuja tuotteita enemmän paikallisesti, mikä lisää kilpailua lähiruoan kanssa. Muun muassa markkinoinnin osalta keskusteltiin luomu- ja lähiruoan keskinäisestä kilpailusta. Huoleksi koettiinkin markkinoiden kyllästyminen ja hinnan lasku. Kalliimpina tuotteina luomu on myös ehkä voimakkaammin altis taloudelliselle taantumalle ja ostokyvyn heikkenemiselle kuluttajien valitessa edullisempia tuotteita. Itse markkinointitaidoissa olisi myös monilla tiloilla kehitettävää.

Toisen päivän keskusteluissa pohdittiin haasteita, ratkaisuja sekä kehitysnäkökulmia.

Mitä mieltä täällä oltaisiin esimerkiksi yksivuotisesta siirtymävaiheesta tai siirtymävaiheen taloudellisesta tukemisesta koulutustasosta riippuen? EU mahdollistanut siirtymävaiheen tuen jokaiselle jäsenvaltiolle (maksetaan 5 ensimmäistä vuotta kaksinkertaista tukea), jonka käyttöönotosta kukin valtio on tehnyt itsenäisen päätöksen. Suomessa tätä ei ole päätetty ottaa käyttöön. Siirtymävaiheen tuen aktivointia kaikissa jäsenvaltioissa ehdotettiin yhdeksi luomuun siirtymistä helpottavaksi tekijäksi.

On valaisevaa huomata, että muualla Euroopassa painitaan samojen haasteiden kanssa kuin Suomessa, vaikka tuotantoympäristöt voivat olla hyvinkin erilaisia. Tämän workshopin anti litteroidaan ja tiivistetään tietopaketiksi, jota käsitellään komissiossa ja jäsenmaissa luomualan kehittämiseksi.  

Tulossa matka Ahvenanmaalle Sködefestiin, ilmoittautuminen jo 21.8. mennessä!

pe-su 16.-18.9.2022 Matka Ahvenanmaalle Sködefestiin (Sadonkorjuujuhla)

Matkaamme Ahvenanmaalle Sködefestiin (sadonkorjuujuhla) sekä vierailemme paikallisissa kohteissa. Alustava ohjelma löytyy alta. Matkalle mahtuu n. 25 henkeä. Matkan kustannus on noin 190-250€/henkilö, sis. bussikuljetuksen, laivamatkat, menomatkalla aamiaisen, hotellin 2 h huoneessa, 2 aamiaista hotellilla.

Muut ruokailut ja sadonkorjuujuhlien pääsymaksu omakustanteisia.

Hinta päivittyy vielä.

Lisätietoa ja sitova ilmoittautuminen: Ammattiopisto Livian maataloustiimin opettajalta Jenna Ekmanilta, jenna.ekman@livia.fi. Ilmoittautuminen Jennalle 21.8.2022 mennessä.

Ohjelma (ohjeellinen):

16.9.2022

lähtö 7.00 Ammattiopisto Livia, Tuorlan Majatalo

8.45 Viking Line Grace (aamiainen laivalla)

14.10 perillä Maarianhaminassa

Samana päivänä todennäköisesti tilavierailukohde

17.9.2022

Aamiainen hotellissa

Päivä Skördefesteillä, mahdollisesti tilakohde ja vapaata oleskelua

18.9.2022

Aamiainen hotellissa

Vapaata tutustumista Ahvenanmaahan/Maarianhaminaan

14.25 Viking Glory lähtee Maarianhaminasta

19.50 paluu Turun satamaan

Ajo Ammattiopisto Livian Tuorlaan (ajomatka n. 20 min)