Agrometsätalousseminaari 12.9.2019

Tuorlassa syyskuussa järjestetyssä seminaarissa käsiteltiin agrometsätalouteen liittyviä aihepiirejä monipuolisesti. Aihe selvästi kiinnosti – osallistujia oli lähes 100 ja Tuorlan auditorion jokainen istumapaikka oli käytössä!

Luomuviljelijä Stephen Briggs kertoi kokemuksistaan peltometsäviljelyn parissa Isossa-Britanniassa. Briggs viljelee siellä 250 hehtaarin luomutilaa, josta 52 ha on peltometsäviljelyä (hedelmäpuita yhdessä nurmen ja viljan, mm. puhdaskauran kanssa).

Luonnonvarakeskuksen tutkija Karoliina Rimhanen tarkasteli agrometsätalouden mahdollisuuksia globaalista näkökulmasta. Esimerkiksi monissa Afrikan maissa agrometsätaloudella on pitkät perinteet.

Niinikään Luonnonvarakeskuksesta saapunut tutkija Pirjo Yli-Hemminki pohti esityksessään kasvien vuorovaikutussuhteita. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon molempia osapuolia hyödyttävä sienijuuri, joka löytyy peräti 80-90 prosentilta viljelykasveista. Poikkeuksen muodostavat mm. lupiini ja tattari.

Arboristi Tiina Hopeakoski esitteli agrometsätalouteen soveltuvia jalopuita sekä niiden hoitoa ja hyödyntämismahdollisuuksia. Potentiaalisia lajeja omenan ohella ovat mm. pihlaja ja kataja.

Vanhempi tutkija Michael den Herder esitteli lopuksi agrometsätaloutta edistävän AFINET-verkoston toimintaa. Myös osallistujat pääsivät esittämään omia ideoitaan verkostolle.

Puheenvuorojen jälkeen oli aika siirtyä ulkoilmaan. Maataloustiimin vetäjän Jenna Ekmanin johdolla osallistujille esiteltiin Tuorlan tulevaa agrometsätalouden koealuetta. Agrometsä Oy:n Henri Lokki piti sienten ymppäysnäytöksen ja kertoi pakurin ja siitakesienen viljelystä. Ennen kotimatkalle siirtymistä osallistujat saivat maistella Tuorlan maistuvia pensasmustikoita.

Tilaisuuden ohjelma


Briggsin esitykset löytyvät täältä. Tilaisuuden videot ovat tulossa myöhemmin saman linkin taakse. 

Luomumpi Varsinais-Suomi osallistui Agrometsätalousseminaarin järjestelyihin yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.

Vastaa